Arvoisa big band -musiikin ystävä,
Meillä on Suomessa yhdistys, joka tukee monin eri tavoin big band -musiikin harrastamista Suomessa. Sen nimi on Suomen Big band -yhdistys! Sen toimintamuotoihin kuuluvat mm. koulutuksen järjestäminen jäsenorkestereille, big band- ja sävellyskilpailujen järjestäminen sekä oman kansallisen junior big bandin luotsaaminen.

Tämä Finnnish Junior All Star Big Band on koottu vuonna 2000 Suomen parhaista junioreista. Ihan "junioreja" kaikki eivät suinkaan enää ole soittajien ikähaitarin ollessa 15-25 vuotta. Moni orkesterin soittajista opiskelee musiikkia jo päätyökseen mm. Sibelius-Akatemiassa, Pop & Jazz Konservatoriossa sekä eri Ammattikorkeakouluissa ympäri Suomen. Vuonna 2000 perustettu ryhmä on nyt siis ollut koossa noin 5 vuoden ajan ja tämä työ on todella kantanut hedelmää. Sen kunniaksi yhdistys halusi tehdä big band -äänitteen, jossa tämä vahva ja yhteen hitsautunut ryhmä esiintyy. Kyseistä äänitettä on jo verrattu tasoltaan mm. Umon äänityksiin (Jazzrytmit). Levyllä on laadukasta, energistä soitantaa ja monipuolinen kattaus kappaleita, jotka voisivat olla myös hyvä lisä oman paikkakunnan big bandin ohjelmistossa ja mapissa. Tällä levyllä on myös loistavat soundit, sillä äänityksessä on hyödynnetty jo 40-luvulta peräisin olevaa äänitystekniikkaa, jolla esim. suurin osa Count Basien orkesterin levyistä on tehty. Emme siis käyttäneet lähimikitystä vaan ääni on tallennettu stereopareilla akustisesti.

Yhdistys satsasi äänitykseen niin voimavarojaan kuin myös taloudellisesti ja olisi nyt äärimmäisen iloinen, jos kaikki sen jäsenorkesterit tilaisivat levyä riittävästi. Yhdistyksen hallituksessa päätimme myydä levyä erityisen edulliseen jäsenhintaan vain 10 € kappalehintaan. Suosittelemme ottamaan bändille samalla kertaa isomman määrän, vaikka 10-25 kpl, ehkäpä jokaiselle soittajalle oma kappale. Levynpinon hankinta edistää yhteistä asiaamme: suomalaista big band –musiikkia ja levyn tuotto menee suoraan yhdistyksen juniorityöhön. Koska levyllä on myös "easy listening" pikku kappaleita, toivon sen innostavan myös uusia harrastajia alan pariin. Siksi olisikin tärkeää, että eripuolilla Suomea paikallisesti vaikka omissa konserteissanne myisitte kyseistä levyä. Ostakaa yhdistykseltä vaikka 50 levyä ja pistäkää ylimääräiset omissa konserteissa myyntiin!

Levy on myös eräänlainen vuosikertatuote. Tällä levyllä kuulemme tämän vuosikerran parhaat nuoret. Ehkä taas muutaman vuoden kuluttua kuulemme uudet jne. Voimme kaikki ilolla seurata paraneeko soittajapolvi ikäluokkien mukana. Tämä levy on erikoisuus ja sen tulisi ehdottomasti löytyä jokaisen harrastajan ja varsinkin opiskelijan hyllystä! Jos ja kun orkesterinne tilaa allekirjoittaneelta kyseisiä nuotteja, niin on erinomaisen helppoa lähteä harjoittelemaan tämän loistavan levyn avulla. Korvakuulolla opitaan eniten!

Tilaa nyt. Erinomainen joululahjaidea!

Levytilaukset voitte tehdä suoraan Joe Lunnakselle e-mail: joe.lunnas(at)rikuniemi.com. Laittakaa mukaan myös laskutusosoitteenne.

Kyseisiä sovituksia voi tilata Antti Rissaselta sähköpostilla PDF-muodossa
30-50 € kappalehintaan e-mail: a.r(at)saunalahti.fi

Terveisin Antti Rissanen
SBBY ry vpj. sekä Junior Big Bandin kapellimestari

Lue täältä lisää Junior All Star Big Bandin ensilevystä