| Veli-Matti Halkosalmi | |
![]() |
Veli-Matti ²Vellu² Halkosalmen (s. 1971) toimintaa musiikkialalla voi
hyvällä syyllä luonnehtia laaja-alaiseksi. Alunperin pasunistina
muusikonuransa aloittanut Halkosalmi opiskeli Helsingissä Pop & Jazz
Konservatoriossa josta hän valmistui vuonna 1998. Sittemmin hän on toiminut
mm. muusikkona, säveltäjänä, sovittajana, kapellimestarina, pedagogina ja
oppikirjailijana. Musiikin kirjoittajana Halkosalmelle tunnusomaista on musiikin eri tyylilajien tuntemus ja uuden ilmaisun etsiminen eri tyylien risteyksistä. Hänen teosluettelonsa sisältää sävellyksiä ja sovituksia laajan tyylikirjon puitteissa mm. sinfoniaorkesterille, laajalle viihdeorkesterille, puhallinorkesterille, big bandille, jousiorkesterille, erilaisille kamariorkestereille, lapsi- ja sekakuoroille, sekä lukuisille erilaisille kamari- tai pienyhtyeille.
|
|
Halkosalmen toistaiseksi merkittävin teos on
vuonna 2005 sävelletty ²Arctic Blues², teossarja saksofonisti Jukka Perkolle
ja orkesterille. Muita merkittäviä teoksia ovat mm. ²Universal Language² (7
sävellystä Big Bandille 2003), ²Kaikkein vaikeinta² (näyttämöllinen
lauluteos neljälle laulajalle ja pienyhtyeelle Heli Halkosalmen teksteihin 2005) sekä ²Trinity² (kolmiosainen teos Mikkelin kaupunginorkesterille 2006). Halkosalmen sävellyksiä ja sovituksia ovat esittäneet mm. Metropole Orchestra (Hollanti), Eastman Studio Orchestra (USA), UMO Jazz Orchestra, Vantaan Viihdeorkesteri, Mikkelin kaupunginorkesteri, Gustav Klimt String Quartet (Hollanti), Jukka Perko, Eija Ahvo, Juki Välipakka, Merzi Rajala, Jari Sillanpää, Maija Hapuoja sekä Martti Metsäketo. |
|